torstai 9. lokakuuta 2008

Vanhoja muistellen....

Meillä kansalaisopistolla alkoi Karjalaisia kirjontamalleja- kurssi, ja mieleeni tulivat elävästi omat koulussa tehdyt revinnäiset... Päätin kohdata menneet ja monet niin tuskaisen hikiset muistot ja ilmoittauduin kurssille :) Kurssilla käymme läpi eri tekniikoita, ja jatkokurssilla saa sitten toteuttaa itseään. No, en vielä ole varma, jatkanko tätä alkeiden jälkeen, mutta kiva on huomata, että vuosien saatossa taidot eivät ole parantuneet, mutta jälkeä syntyy... ainakin helpommin. Sitten viime viikonloppuna lapsuuden kodissa käydessäni otin mukaani pianon päällä olleista liinoista toisen (sen siistimmän jätin sinne), en tosin tiedä onko tämä minun vai toisen siskoni tekemä. Kuulemma nuorimman siskoni samainen tekele on vielä jossain siinä puisessa kehikossa jossa sitä pidettiin jotta langat eivät alkais tehdessä vetää. Eli sentäs olen saanut omani joskus valmiiksi :) Tuo malli on Joutsenon revinnäinen, ja sitä on tehty meillä yläasteella käsitöissä.




Tässä sitten huono kuva kurssilla tekemistäni harjoitelmista, muurahaisen polkua yksinkertaisena ja vahvistettuna jne...



Ja sukkiakin on saatu valmiiksi, nämä ovat isälleni, kuvattuina äidin jalassa.



Malli: Gentleman´s Half Hose, Knitting Vintage Socks- kirjasta
Lanka: Nalle, melkein 150 g
Puikot: 3 mm sukkapuikot



Tein oikeastaan ihan ohjeen mukaan, mitä nyt pohjekavennukset eivät ihan olleet samoissa kohdissa kuin ohjeessa. Tykkään tuosta kantapäästä, kun kuvio jatkuu sinne asti. Ehkä hieman isommat olisivat saaneet olla (siis terä vaikka yhden mallikeran pidempi) mutta kuulemma istuvat hyvin. Näitä voisi tehdä lisää, on helppo malli ja kuitenkin ihan kivannäköinen.

1 kommentti:

silja kirjoitti...

Sehän voi vaikka olla että kun toiset 13 vuotta vielä menee niin mie saatan vaikka innostua ja tehdä sen revinnäisen loppuun!!!:) Mietin vaan että mitenhän sain opettajaa aikanaan huijattua...ei oo mitään muistikuvaa!!!:D