sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Neljä Baktusta

Ensimmäinen Baktus, lankana Patons Bamboo Silk, 3,5 kerää yhteensä.
Toinen Baktus itselle, lanka Zitron Kokon, vajaa kolme kerää.

Tämä toiselle siskolle, lanka Novitan Puro Batik. Ihan kivat värit, mutta langasta en muuten tykännyt, halkeili ja oli jotenkin nihkeän tuntuista.

Toisen siskon Baktus, lanka Novita Bambu. mtös melkoisen halkeileva lanka (ensimmäistä kertaa kokeilin), mutta muuten ihan kiva neuloa.
Tässä siis tämän vuoden Baktukset, mukavan helppo tehdä, ja pystyy käyttämään langan hyvin loppuun.
Nyt kuitenkin on menossa kunnon pitsihuivi, Ysolda Teaguen Ishbel. Tykkään kovasti, vaikka aika haastavaa on pysyäkartalla, jos neuloo samalla kun katsoo telkkaria.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Tämän vuoden tekeleitä















Nämä tein äidille jo talvella, kuva otettu tammikuun lopussa.
Malli on yksi suosikeistani, 9 to 5 Socks. Lanka on Mokkasukkaa, puikot oli muistaakseni 2,75 mm.
Mokkasukasta tulee aina nättiä, aj tosiaan tuo malli on kaunis mutta erittäin helppo muistaa. Näitä olen tehnyt jo useita, ja kahdet taitaa olla tällä hetkellä kesken.
















Tässä Nallen jämistä tehtyjä sukkia siskon lapsille, sekä meidän Esson häntä. Näistä sukista en saanut yhtään kuvaa ilman jotain kohtaa kissasta. Mallit omasta päästä, sinisissä on varmaan 40 silmukkaa varressa ja toisissa on 48.
Puikot on muistaakseni olleet 3 mm.


Nämä tein sukkien suurkuluttaja-siskolleni kevättalvella. Hän on varmasti saanut ylivoimisesti eniten neulomiani sukkia, ja tasaisin väliajoin pyytää niitä lisää. Juuri viime viikolla todettiin, että ilmeisesti heidän kodissaan on musta aukko johon kaikki villasukat katoavat. Ei silti, meillä on ihan sopimus näistä sukista: minä neulon ja hän huolehtii, että minulla on aina hienoja käsintehtyjä kortteja varastossa.
No, joka tapauksessa, Kirjo-Pirkasta ovat nämä sukat, puikot 2,75 mm ja malli omasta päästä. Tein niin pitkät kuin uskalsin, kun varresta aloitin ja oli vain yksi kerä. Aika tarkaan meni se 100 g näihin. Pitäisi opetella aloitus kärjestä niin ei olisi aina näitä jännitysnäytelmiä lankojen riittävyyden kanssa.


















Nämä kämmekkäät menivät Amerikkaan yhdelle vaihtoparille. Pakettiin piti langan ja muun lisäksi laittaa jotain itse tehtyä, ja parini oli toivonut kämmekkäitä. En ollut ennen näitä tehnyt, joten sain hyvän syy kokeilla. Mallineule on jostain kotimaisesta käsityölehdestä, mutta ei muistu mieleen mistä. Silmukkamäärät sovelsin niin että jälki oli hyvää, samoin peukalon paikat. Ihan nätit tuli, ja tuo Dropsin Alpaca oli tosi mukavan pehmeää neuloa. Lankaa meni vain reilu puolet 50 gramman kerästä.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Askon äidin sukat



Askon äiti sai nämä sukat ystävänpäivälahjaksi. Kokeilin Big Fabelia ensimmäistä kertaa, ja ihan kivat sukat tuli. Lanka vain on hieman paksua omaan makuun, mutta varmasti on lämpimät sukat. Oikeastaan ne on enemmänkin tossumaiset, ainakaan eivät sovellu saapassukiksi. Lankaa meni noin 160 grammaa, ja käytin 4 mm puikkoja. Pikkasen isommilla olisi tullut ehkä vähemmän peltistä jälkeä. Mutta Askon äiti tykkäsi, joten ihan onnistunut projekti.
On tässä neulottu sukat jos toisetkin viime lokakuun jälkeen, mutta tänne asti en ole mitään saanut tuotua. Töissä on ollut kiirettä, ja aikaa on myös mennyt Ravelryn puolella. Vaihtoihin olen osallistunut, ja saanut hienoja paketteja ympäri maailmaa, sekä ystävystynyt monen neulojan kanssa.
Sainhan minä ikioman kamerankin, ja sen käyttöä harjoitellessa hävisivät esimerkiksi kaikki jouluksi neulottujen sukkien kuvat. Tekniikka on joskus kummalista, tai sitten pitäisi lukea ohjeet ennenkuin mitään tekee.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Askon sukat



Tässä siskon pojalle neulotut villasukat, valmistuivat aamulla ja heti pääsivät jalkaan. Lankana Novita Wool, puikot 3 mm ja menekki arviolta 30 g. Samasta langasta on tulossa lapaset, lanka vain loppui kesken ja sitä löytyy lisää kunhan pääsen kotiin reissusta.
Sukkia valmistuu koko ajan, kuvaaminen vain on taas jäänyt.

maanantai 31. elokuuta 2009

60-vuotissukat


Kesätauolla olen neulonut tasaiseen tahtiin, tässä tädille neulomani 60-vuotissukat, kuvassa tosin ihan omassa jalassa (pohkeen paksuudelle ei kuulemma voi mitään, sanoi kuvan ottanut sisko....).

Malli: 9 to 5 socks
Lanka: Sandnes Garn Sisu, vajaa 2 kerää
Puikot: 2,75 mm Knit Pro

Samalla mallilla olen tehnyt toisetkin aiemmin kesällä, ja kolmannet on puikoilla. Tykkään kovasti mallineuleesta, se jää hyvin mieleen, ja jälki on kaunista.
Aikaa on mennyt myös Ravelryssa. Sieltä on löytynyt monia kivoja kertavaihtoja, ja ensimmäinen paketti Amerikasta saapui jo viime perjantaina! Ja merten taakse on lähtenyt jo yksi pari sukkia, niistä myöhemmin lisää.

Blogissa joskus näkyvä Arttu kissa joutui onnettomuuteen reilu viikko sitten, ja nyt meillä on yksi ihan rotukissa sitten talossa! Vaikka hätä oli suuri, Arttu alkaa jo olemaan kunnossa. Häntä siis jouduttiin amputoimaan kokonaan pois, ei oikein tiedetä mikä siihen oli ulkona sattunut, mutta poikki se oli, eikä sitä saanut muuten hoidettua.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Väriteemavaihdon paketti


Vihdoinkin eilen sain käsiini jo alkuviikosta tulleen väriteemavaihdon pektin! Olin matkoilla eiliseen asti, ja mies oli ystävällisesti hakenut paketin postista ja puhelimessa kuvaillut sisältöä :) Mukana oli siis itsetehty kässpussi, hienosti viimeistelty tekijän nimeä myöten, Noron sukkalankaa (haaveissa jo pitkään), kesäinen tiskirätti, karkkia ja purkkaa sekä ristipistoiltava kirjanmerkki! Mukava saada tullainen pieni ristipistotyö, niitä tykkään kesäisin tehdä kun on valoisaakin. Niistä puheen ollen minulla on ollut kesken sellainen isohko ristipistotyo jo yli vuoden, mutta kun ajankohta sen antamiselle lahjaksi hieman meni jo ohin niin se on jäänyt...
ja kuvassa on asiistentti Esso, jonka suosiolla otin kunnolla kuvaan (ei siis tullut paketin mukana) kun kaikissa ottamissani kuvissa mukana oli vähintään häntä tai kuonon pää!
Paketin lähetäjän henkilöllisyys ei ole vielä varmistunut, joten julkaisen sen sitten kun olen varma...




Ja tässä vähän kuvaa parilleni lähettämistä sukista. Ja uskollinen apuri myös mukana. Nuo Succaplokit ovat olleet kissojen mieleen, niissä on varmaan joku niitä miellyttävä tuoksu kun tykkäävät niitä haistella ja jopa nuolla!

Malli: 9 to 5 socks
Lanka: Step Classic vajaa kerä
Puikot: Knit Pro 2,75 mm

Tosi kiva ja helppo malli, ja jälki kuitenkin on kaunista ja ei ihan tavllista. Minula on samalla mallilla tulossa jo kahdet sukat lisää.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Vihdoinkin kuvia



Eli tässä viimein kuva toukokuun Sny-paketista, sisällön listaus edellisessä postauksessa. Tuo lanka taitaakin olla enemmän siniharmaata kuin pertoolinharmaata, kaunista kuitenkin!




Nämä sukat tein siskolle osaksi 30-vuotislahjaa. Ensimmäistä kertaa edes yritin saada kuivioinnit täsmäämään, ja ihan hyvin onnistui.

Malli: ihan perus 3 o 2 n, resorin alussa 2 o 2 n, varressa 64 silmukkaa
Lanka: Fortissima Socka Mexico, jossa on hevoskastanjaa pehmittämässä. Mukavan tuntuista lankaa neuloa.
Puikot: 2,5 mm Knit Pro´t



Nämä ovat valmistuneet jo talvella, en vain ole kuvannut. Itselleni tehdyt, en muista silmukkamääriä... En oikein tykkää, kun värit läikittyvät, ja näistä tuli myös hieman liian isot, ja värit tuollaisena yhdistgelmänä särkevät päätä, vaikka noista väreistä erikseen pidänkin. Mutta menevät kotisukkina.
Sukkien sisällä on kuitenkin se paras juttu, nimittäin perjantaina saamani Succaplokit Raverlyn väriteemavaihdon pariltani! Juuri tällaisia olen toivonut, ja kyllä ne toimii hienosti :) Paljon mukavampi kuvata, kun sukat saa kunnolla plokattua, ei tarvitse siihen omia tai kenekään muunkaan jalkoja. Tosin joskus kyllä riippuen mallista pintakuviointi tulee nätisti esille, kun sukat ovat jalassa, mutta nämä ovat siis hieno apuväline. Kiitos parilleni kuka oletkin! En saanut paketista mitään vihjeitä parista, koska ne olivat Succaplokin paketissa :)
Alla vielä vähän heilahtanut kuva, väri on kauniin vihreä.