torstai 7. elokuuta 2008

Ensimmäinen kerta

Vihdoin sain aikaiseksi oman blogin. Muiden saavutuksia olen seurannut jo pidemmän aikaa mielenkiinnolla. Aluksi laitan tämän vuoden puolen saavutuksiani tänne esille takautuvasti, kovasti olen kuvaillut valmiita töitä sitä mukaa kun ovat valmistuneet.
Taustaa valoitan sen verran, että koulussa käsityö ei todellakaan ollut vahvimpia aineitani, ja pitkään luulin, että en osaa mitään tehdä, kunnes kerran 5 vuotta sitten ostin kerän 7-veljestä ja vyötteen ohjeen mukaan tein sukat siskolleni. Huomasin, että osaankin lukea ohjeita :) ja sen jälkeen olen neulonut pääasiassa sukkia ja jotain muuta pientä, sekä tehnyt ristipistotöitä.
Muita kiinnostuksen kohteita valotan tässä pikkuhiljaa.

Ei kommentteja: